Laos – The short history of tubing in Vang Vieng

Ensimmäinen havainto jonka teen bussin ikkunasta, auringon sarastaessa kello 7:00 Laosin puolella on se, että maisema on vaihtunut vuorisemmaksi sekä luonto vehreämmäksi ja puhtaammaksi. Matka Vietnamista Laosiin taittui jälleen niin ikään maateitse, huolimatta siitä, että olimme kuulleet joitain kauhutarinoita yön yli kestävästä bussimatkasta Hanoin ja Laosin pääkaupungin Vientianen välillä. Matka kartalla ei ole aivan mahdoton, 786 km, mutta maiden rajaa lähestyessä ja erityisesti Laosin puolella maasto muuttuu erittäin vuoristoiseksi. Matka vuorten sekä rajan ylityksineen kesti lopulta 18 tuntia. Tällä kertaa onnetar suosi paikkojen arvonnassa ja saimme bussin parhaat petipaikat aivan bussin takaosasta joten alkumatka meni mukavasti nukkuen ja aamun sarastaessa Laosin puolella rajamuodollisuuksien jälkeen maisemia tuijotellen.

Toinen havainto, jonka teen välittömästi Vientianeen saavuttuamme on se, että Laosissa on rauhallista. Autot ja mopot eivät tööttäile, ne ajavat rauhallisesti ja väistävät jalankulkijoita. Katukauppiaat ja tuktuk-kuskit eivät tarjoa tavaroitaan ja palveluitaan raivokkaasti eikä kukaan tartu hihasta kiinni. Yhdyn samantien siihen, että tuhannet reissaajat ovat julistaneet Laosin Aasian chilleimmäksi kohteeksi. Kaikki tämä tuntuu Vietnamin jälkeen suorastaan ihmeelliseltä.

Vientiane ja mahtava Mekong joki

Kolmen Vientianessa vietetyn päivän jälkeen jatkamme matkaa legendaariseen Vang Viengiin, joka on pieni kylä pahanen noin neljä tuntia Vientianesta pohjoiseen. Reppureissaajien keskuudessa Vang Vieng on erityisen tunnettu ns. tubingista eli vapaasti suomennettuna joenlaskusta traktorin sisärenkailla. Moni on varmasti kuullut tarinoita tubingista ja siitä kuinka kaikki ei mennytkään aivan putkeen. Tarinoita on monenlaisia, mutta me halusimme ottaa selvää mitä todella tapahtui. Seuraavaa kertomus tubingista sekä Vang Viengistä perustuu Abigail Haworthin 7.4.2012 brittiläisen The Guardian lehden nettisivuille kirjottamaan artikkeliin, Vang Vieng, Laos: The worlds most unlikely party town. (Alkuperäinen lähde www.guardian.co.uk)

The short history of tubing

Tarinani lähtee liikkeelle niinkin kaukaa kun Vietnamin sodasta, mutta ei hätää, lupaan edetä tarinassa nopeasti. 60-luvulla Laosin pääkaupunki Vientiane oli vielä maailman suurimman laillisen opiumin pesäpaikka, joka houkutteli maahan hippireissaajia maateitse Afganistanin ja Intian kautta. Vähäisetkin turistivirrat kuitenkin katkesivat kun Laos joutui osalliseksi Vietnamin sotaan. USA pommitti rajusti Vietnamin sodan vuosien aikana myös naapurimaa Laosia tehden maasta historian raskaimmiten pommitetun maan asukaslukuunsa nähden. Sen lisäksi, että pommitukset tappoivat ihmisiä, taivaan täydeltä sataneella ruudilla oli luonnollisesti myös vaikutuksensa luontoon. Vang Viengistä kotoisin oleva Laosilaismies, Thanongsi Sorangkoun, kertoo muistavansa hyvin kuinka riisinviljelyn elpyminen vei kauan vaikeuttaen kyläläisten elämää vielä vuosia sodan päättymisen jäkeen. Viljelysten mukana myös alueen runsas villieläinkanta katosi kauaksi aikaa ja osin pysyvästi. Muiden mukana myös Sorangkoun halusi kantaa oman kortensa kekoon auttaakseen kylän toipumista. Hän perusti organisen farmin kylän läpi virtaavan Nam Song joen varteen ja kun turistit 1990-luvulla alkoivat pikku hiljaa valua takaisin Laosiin, hän perusti farmin yhteyteen vierasmajan, jonne ulkomaalaiset reissaajat saattoivat tulla vapaaehtoistöihin, nauttimaan kauniista vuoristomaisemista ja tutustumaan Laosilaiseen kulttuuriin.

Vang Vieng muun Laosin mukana alkaa elpyä, osin sen ansiosta, että riisi kasvaa jälleen, osin sen myötä, että Luang Prabangiin matkalla olevat turistit alkavat pysähtyä myös pienessä, kuvan kauniissa Vang Viengin kylässä. 1998 Sorangkoun kertoo tehneensä omien sanojensa mukaan kuitenkin ”kohtalokkaan ostoksen”, ja tarinaan tulee radikaali käänne. Sorangkoun ostaa traktorin sisäkumeja vapaaehtoistyöntekijöitään varten sillä ajattelee joenlaskun sisäkumeillä olevan rentouttavaa ajanvietettä vapaaehtoisilleen ja samalla halpa ja ekologinen tapa nähdä jokea sekä vuorimaisemaa. Villitys alkaa kuitenkin levitä nopeasti, useat paikalliset alkavat ostaa sisäkumeja ja perustaa yrityksiä joenlaskun ympärille. Sana tubingista kiirii nopeasti myös reppureissaajien korviin ja turisteja alkaa virrata kylään entistä enemmän. Äkkiä turistit eivät kuitenkaan ole enää vapaaehtoistöistä kiinnostuneita luonnonläheisiä nuoria vaan huonosti käyttäytyviä hedonistisia länsimaalaisia reppureissaajia. Paikalliset näkevät nuorissa länkkärituristeissa mahdollisuuden ja äkkiä joen varteen, noin kilometrin matkalle, alkaa nousta baareja joissa raikuu länkkärimusiikki ja joihin tuubailijat voivat pysähtyä juomaan ja bilettämään. Baareissa aletaan tarjoilla ilmaisia Lao-Lao whisky shotteja, baarien yhteyteen rakennetaan liukumäkiä ja kiikkuja joilla pääsee hyppimään kivikkoiseen jokeen. Äkkiä mukaan tulee myös huumeet ja alkoholin lisäksi baareista alkaa saada marijuanaa, opiumia sekä ”iloisia sieniä” eli happy mushrooms. Baarien omistajat, tekevät peliliikkeen ottamalla baareihinsa länsimaalaisia nuoria vapaaehtoistöihin tarjoilemaan shotteja ja nostattamaan bileiden tunnelmaa. Länsimaalaiset reppureissaajat luottavat toisiinsa eivätkä asiakkaat näin ollen alkaneet epäillä, että juomia olis myrkytetty tai että heidät ryöstettäisiin hauskanpidon lomassa.

Lisäksi kylään alkaa nousta ennätysvauhtia ravintoloita, baareja, internetkahviloita, katukioskeja sekä budjetti majataloja ja neljässä vuodessa turismi kylässä paisuu räjähdysmäisesti tavalla josta ei ole enää paluuta. Äkkiä 51 000 asukkaan kylään, jonne aiemmin vain harva turisti pysähtyi matkallaan, alkaa virrata arviolta jopa 170 000 turistia vuosittain muuttaen koko kylän elämän lopullisesti. Vesiurheilu, alkoholi ja huumeet eivät ole hyvä yhdistelmä missään päin maailmaa sen sanoo jokaisen aivoilla ajattelevan aikuisen ihmisen järki. Vielä kun soppaan lisätään se fakta, että joen pohja on erittäin kivikkoinen, 0,7L pullo 45% Lao Lao whiskyä maksaa vähemmän kuin puolitoista litraa coka colaa ja se, että suurin osa turisteita on välivuotta viettäviä, vanhempiaan vastaan kapinoivia jopa alle 20-vuotiaita nuoria, katastrofin ainekset ovat valmiit. Ei aikaakaan kun joella alkaa tapahtua vakavia onnettumuuksia. Suurin osa onnettumuuksista tapahtuu kännisten nuorten hyppiessä kivikkoiseen jokeen tietämättä mitä pinnan alla on. Paikallinen sairaala täyttyy loukkaantuneista turisteista joista vakavimmin loukkaantuneet joudutaan toimittaman hoitoon Vientianeen, sillä sairaalalla ei ole resursseja hoitaa kaikkia potilaita. Homma riistäytyy täysin käsistä kun vuonna 2011 Vang Viengin sairaala julistaa 27 kuolemaan johtanutta onnettomuutta joella vuoden aikana. Tosiasiassa luvun arvioidaan olevan paljon suurempi sillä osa pahasti loukkaantuneista joudutaan toimittamaan hoitoon Vientianeen ,jossa uhrit menehtyivät saamiinsa vammoihin.

Turismi alkaa vaikuttaa yhä voimakkaammin negatiivisesti kuin positiivisesti paikallisten elämään. Paikalliset, joille joki on tähän saakka ollut keskeinen osa elämää eivät enää uskalla mennä joelle uimaan, leikkimään, pesemään pyykkejä tai kalastamaan sillä he alkavat pelätä joen olevan kirottu koska sinne kuolee nuoria ulkomaalaisia jo miltei viikoittain. Laosilaisiin juhliin kuuluu Lao-Lao whisky ja opiumin poltto on vuosisatoja vanha perinne alkuasukkaiden keskuudessa, mutta ihmissuhde asioissa Laosilaiset ovat yhä edelleen konservatiivisia. Vuosisatoja ja yhä edelleen Laosilaiset ovat peittäneet vartaloaan vaattein, eikä tunteita ei ole hyväksyttävää näyttää julkisesti, ei hyvässä eikä pahassa. Turisteja pyydetään kunnioittamaan Laosilaista kulttuuria pukeutumalla ja käyttäytymällä paikallisten tavoin. Suurin osa teinituristeista jättävät kehoittavat kyltit huomioimatta ja harhailevat kaduilla pelkissä bikineissä tai uimashortseissa.

Siveettömyys, rauhattomuus sekä roskaaminen ottaa valtaa katukuvassa ja huonostikäyttäytyvien länsimaalaisnuorten esimerkki alkaa vaikuttaa myös paikallisiin nuoriin. Pahinta kaikessa on se, että teinituristit ajattelevat ettei paikallisia haittaa sillä hehän tuovat rahaa köyhään kylään. Niinpä. Laosilaiset ovat perusluonteeltaan rahanomaisia, he sietävät paljon asioita eivätkä he juurikaan valita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteivätkö he välittäisi. Paikalliset alkavat turhautua tilanteeseen jolle ei näytä olevan mitään tehtävissä. Joenvarsibaarien suuret omistajat lahjovat poliiseja saadakseen jatkaa tuottoisaa bisnestään ja juhlat jatkuvat lakkaamatta päivä toisensa jälkeen, onnettomuuksista huolimatta. Se että turistit tuovat paljon rahaa sodan köyhdyttämään kylään, ei äkkiä enää lohduta kun ihmisten perinteinen tapa elää on syöty elävältä toteaa toinen Vang Viengistä kotoisin oleva Laosilaismies, Sengkeo "Bob" Frichitthavong. Frichitthavong asui 12 vuotta kanadassa ja palattuaan takaisin kylään hän oli järkyttynyt näkemästään. On ymmärrettävää että kaikki haluavat hyötyä taloudellisiesti turismista, mutta kenenkään ei pitäisi joutua myymään sieluaan sen eteen, lisää laosilaismies.

Loppuvuodesta 2012 järjettömyyteen tulee vihdoin loppu kun maan hallitus lähettää poliisi- sekä sotilasvoimia ottamaan tilanteen haltuun. Muutamassa viikossa suurin osa joenvarren baareista saa toimimiskiellon, eikä virkavalta ole enää lahojottavissa. Liukumäet ja liaanit kirjaimellisesti puretaan ja huumeet poistetaan katukuvasta. Elämä kylässä hiljenee vielä nopeammin kuin kaikki sai alkunsa, josta seurauksena on jälleen niin hyvää kuin pahaa. Meno vihdoinkin rauhoittuu, kuolemantapauksia ei enää raportoida, mutta myös turistivirrat ehtyvät radikaalisti kun sana kiirii, että juhlat ovat päättyneet. Tämä tarkoittaa sitä että monet paikalliset, jotka ovat ehtineet rakentaneet elantonsa kylään virtaavien turistien varaan, ovat nyt vaikeuksissa tyhjänä ammottavien ravintoloiden, baarien sekä vierasmajojensa kanssa.

Tubingia ei ole kuitenkaan kokonaan lopetettu. Renkaita voi edelleen vuokrata, mutta ainoastaan yhdellä firmalla kylässä on lupa harjoittaa vuokrausta. Joen varressa on ainoastaan kaksi baaria, joissa kummassakaan EI ole liukumäkeä tai kiikkua. Sään suosiessa päätämme vuokrata renkaat heti kylään saavuttuamme. Lähdemme liikkeelle kolmelta iltapäivällä ja heti ensimmäisen sadan metrin jälkeen rantaudumme toiseen edelleen toimivista baareista. Meiniki baarissa on rento. Pihalle on rakennettu patioita hengailua varten, koripallokenttä, lentopallokenttä sekä pienempi kenttä petangueta varten. Baariin saapuville tarjotaan edelleen ilmainen shotti – mutta vain yksi. Happy menuta ei ole tarjolla, mutta tarkkanenäinen havaitsee, että siellä täällä tuoksahtaa edelleen kirpsakka kasvin savu. Otamme baarista kylmät oluet ja jäämme havainnoimaan tilannetta. Ei tarvitse kauaa istua baarissa kun tunnistaa yleisön joukosta ne urpot jotka ovat potentiaalisia tapaturman uhreja. Pääasiassa nämä urpot ovat nuoria brittituristeja jotka ovat vetäneet viinaa luultavasti kaksin käsin viimeiset neljä tuntia. Nämä turistit ovat niitä joista huokuu kilometrin päähän se kuinka vähän he välittävät mistään muusta kuin omasta viihtyvyydestään.

Yllätykseksemme suurin osa yleisöstä on kuitenkin nopealta silmäykseltä ”järkiporukkaa” jotka ovat tulleet nauttimaan kauniista kesäpäivästä joelle, pelaamaan pelejä, pitämään hauskaa ja ottamaan muutaman oluen järkikädessä. Toinen baari on noin sadan metrin päässä ensimmäisestä. Kyltissä lukee the Last Bar ja epäuskoisille tiedoksi, baari todellakin on se viimeinen ennen lopullista rantautumispaikkaa. Lyöttäydymme porukkaan toisen suomalaispariskunnan kanssa sekä kahden jenkkipojan kanssa. Pariskunnan suomalaiskundi Antti kertoo käyneensä laskemassa jokea ensimmäisen kerrän vuonna 2009 jolloin tubing eli kulta-aikojaan. Antti kertoo meinigin todella olleen aivan toista luokkaa, mutta ei muista kuulleensa tuolloin yhdestäkään vakavasta loukkaantumisesta saati kuolemantapauksesta. Maisemat noin kahden kilometrin mittaisella matkalla on todella päräyttävät ja jo pelkästään sen takia kannatan pään pitämistä selvänä. Hyvässä porukassa, kauniilla säällä ja ennen kaikkea järkikädessä tuubailu oli aivan mahtava kokemus.

Tuktuk kuljettaa tuubailijat renkaineen 2km jokea ylös päin

Let's go tubing!

Päivä 1 huikeissa vuoristomaisemissa

Baari ykkösen "sisäänheittopaikka"

Ensimmäinen baari

Team Finland chillaa

Toinen baari. Mukana menossa Linda ja Antti Saariselältä

Jäkipelit. Lindan ja Antin lisäksi kuvassa tuubailijat Tommy ja Stephen

Suosittelen tuubailua kaikille Laosin kävijöille, mutta haastan samalla kaikki suomalaiset travellerit pitämään vielä ainakin toistaiseksi nuorten suomalaisten fiksun matkaajan mainetta yllä. Juhlimisessa ja hauskanpidossa ei ole mitään pahaa, mutta se, ettei maailmanmatkaaja osaa kunnioittaa viereilemansa maansa kulttuuria saati pitää itse itsestään huolta on suurinta törkeyttä. Kyse on siitä, että vaikka alastomuus esimerkiksi meille Suomalaisille olisikin luonnollinen asia vauvasta saakka lähteneen sekasaunomistradition myötä, emme me ole ketään arvostelemaan toisen kansan konservatiivisuuden astetta niin kauan kuin se ei ole toista ihmistä loukkaavaa, vaan maan kulttuuriin on sopeuduttava tai sitten on jäätävä kotiin. Törmäsimme Vang Viengissä yhteensä 11 suomalaiseen, joka on enemmän kuin koko tähän astisen reissumme aikana yhteensä. Iloksemme kaikki suomalaiset olivat korrektisti käyttäytyviä mukavia nuoria vaikka toki mukissa olikin mukana muutakin kuin maitoa.

Vang Vieng on saanut selkeästi tuubailuleiman otsaansa, mutta kylä on paljon muutakin kuin koski ja renkaat. Kylä on aivan mielettömän kauniiden, sademetsän peitossa olevien vuorten ympäröimä. Vuoret ovat hiekkakiveä ja niistä löytyy kymmenittäin luolia joiden sisällä on mitä mystisempiä hiekkakivimuodostumia. Luoliin on kätevää lähteä tutustumaan pyörällä tai skootterilla ja ne löytyvät helposti kartan ja tienvarsiopasteiden avulla. Luolia pääsee tutkimaan pienellä sisäänpääsymaksulla ja joidenkin luolien yhteydessä on kauniita turkooseja laguuneita joihin voi hypätä viilentymään paahtavalta kuumuudelta. Ihme kyllä, skootterilla ajellessa useat kyläläiset hymyilevät ja lapset vilkuttavat vaikka heillä olisi kaikki oikeus olla hieman nyrpeitä turisteja kohtaan. Hymyä ja kohteliasta käytöstä vastaan saamme vastineeksi samanlaisen kohtelun paikallisilta. Uskon että tässä olisi myös ainekset Vang Viengin parempaan tulevaisuuteen jonka korjaaminen on tästä eteenpäin niin paikallisten kuin Vang Viengissä vierailevien turistien yhteinen asia!

Hanhiperhe iltapäiväkävelyllä vuoristomaisemissa

Yksi Vang Viengin monista laguuneista

Yksi Vang Viengin miljoonista perhosista!

Vietnamin ja Laosin rajan pystyy ylittämään maateitse helposti ja turvallisesti bussilla. Busin voi varata Hanoista mistä tahansa hostellista tai matkanjärjestäjältä. Bussilippu yöbussissa, jossa on sängyt jokaiselle maksaa noin 26-35 USA:n dollaria riippuen mistä matkan varaa. Niin kuin kaikesta erityisesti Vietnamissa – kannattaa tinkiä! Itse maksoimme matkasta ryöstöhintaisen 32 dollaria, ja miltei kaikki muut joihin bussimatkan aikana ehdimme tutustua olivat maksaneet matkasta eri summan. Varoituksen sanan, että ainakaan meidän matkan aikana ohjelmaan ei kuulunut yhtään levähdys/vessa taukoa ennen Laosin rajaa joka tekee yhteensä 13 tuntia. 5 tunnin kohdalla minun naama alkoi vääntyä siihen malliin että Jarmo kävi kohteliaasti kysymässä olisiko mahdollista pysähtyä vessaan kun bussista ei sellaista löydy. Tuloksena kuljettaja iski jarrut salamana pohjaan tien pientareeseen, ei puita ei puskia, pöntöstä puhumattakaan mutta hätä on hätä ja näinpä minä ja pari muuta tyttöä kyykistyimme bussin kylkeen yön pimeyteen, poikien ihaillessa bussin ikkunasta.. Tähän kannattaa siis varautua. Viisumin Laosiin saa rajalta ja se kustantaa Suomen kansalaiselle 35 dollaria / 30 päivää. Viisumihakemukseen tarvitaan yksi passivalokuva, mutta ilman valokuvaakin viisumin näytti saavan kun vain maksoi yhden dollarin ekstraa.