Living the Dream - Fiiliksiä reissusta nyt kun 10kk kestänyt matka lähenee loppuaan

Tuntuu aivan uskomattomalta että reilu kymmenen kuukauden maailmanmatka on pian takanapäin ja edessä on paluu koti-Suomeen ja arkeen! Viimeiset 2,5 kuukautta Aasiassa sujui melko vauhdikkaasti ja yhdessä paikassa taisimme olla pisimmillään 5 päivää. Matkaa ympäri Aasiaa on taitettu busseilla, junilla, lentämällä, pyörällä sekä jalkaisin ja täytyy myöntää, että jatkuva matkanteko alkaa tässä vaiheessa tuntua pienenä reissuväsymyksenä. Myanmarin matkan jälkeen halusimme vetää vähän henkeä ja viettää reissun viimeiset pari viikkoa paikallaan jossain kauniissa paikassa meren rannalla missä voisimme sulatella mennyttä kymmentä kuukautta, rentoutua ja ottaa ”lomaa” reissaamisesta. Siispä suuntasimme Bangkokista vielä Koh Taolle, joka on pieni ja suht rauhallinen saari Thaimaan itäpuolella. Saarella oleillessa oli aikaa myös vähän summailla matkan herättämiä tunteita ja ajatuksia.

Monille pitkää reissua suunnitteleville haavena on päästä pakoon kylmää talvea, jonnekkin missä paistaa ikuinen aurinko, palmupuut kaartuvat meren ylle ja edullinen hintataso mahdollistaa pidemmän oleskelun, sekä irtaantumisen siitä kuuluisasta oravanpyörästä. Todellisille reissaajille pitkä matka ei kuitenkaan ole varsinaisesti lomailua ja monet etsivät syvällisempää merkitystä reissulleen. Jos on rohkeutta ottaa vastaan mitä maailmalla on tarjottavana, voi reissu olla opettavaisempi kuin yksikään koulun penkillä istuttu oppitunti. Historian tapahtumat tuntuvat kiinnostavammilta kun tapahtumiin tutustuu niiden oikeilla tapahtumapaikoilla ja eri kansojen historiaan tutustuminen auttaa ymmärtämään miksi niin monet asiat maailmassa ovat niin kuin ne ovat. Samalla kun kuulee uusia tarinoita, huomaa kuinka useat tapahtumat kietoutuvat toinen toisiinsa ja palaset maailmasta alkavat pikkuhiljaa loksahdella paikoilleen.Toisaalta välillä tuntuu siltä, että mitä enemmän maailmasta tietää, sitä vähemmän tätä kaikkea ymmärtää. Kauneuden sekaan mahtuu myös paljon kurjuutta ja järjettömyyttä, tarinat eivät aina ole kauniita, eiväkä ne pääty onnellisesti. Välillä päällimmäisenä tunteena on raivo ja lohduttomuuden tunne siitä kuinka paljon me ihmiset olemme onnistuneet pilaamaan ja kuinka hirveä ihminen voi pahimmillaan olla toiselle ihmiselle.

Yksi raskaimmista paikoista minulle henkilökohtaisesti oli tutusuminen Vietnamin sotaan Saigonissa sijaitsevassa sotamuseossa. Sota jota käytiin yhteensä 9 vuoden ajan, jossa yli 3 miljoonaa ihmistä sai surmansa ja minkä tähden? Kun Kiinan ja Neuvostoliiton tukema kommunistinen Viet Kong -liike otti vallan Pohjois-Vietnamissa ja hyökkäsi kommunismia vastustavaan Etelä-Vietnamia vastaan saapui USA paikalle auttamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta Etelä-Vietnamia inhimillisistä syistä. Pian sota kuitenkin muuttui kommunististen suurvaltojen, Kiinan ja Venäjän sekä vapaata markkinataloutta kannattavan USA:n väliseksi sodaksi jossa Vietnam toimi sotatantereena. Todellisuudessa huolenaiheena USA:lla oli se, että kommunismi leviää koko kaakkois-Aasiaan sulkee näin ollen maat vapaalta markkinataloudelta. Kärjistettynä siis sodassa oli siis kyse rahasta. Yhdekän vuotta silmitöntä raakuutta ja yli 3 miljoonaa ihmishenkeä rahan takia!?

Matkatessa yhä selvemmäksi on käynyt kuinka raa'alla tavalla raha pyörittää maailmaa ja meitä ihmisiä. Raha luo järjestystä maailmaan, mutta se saa myös aikaan paljon pahaa. Raha luo kilpailua, se synnyttää ahneutta ja kateutta sen mukaan jaetaan valtaa ja pahimmillaan sillä määritellään ihmisarvoa. Rahan vuoksi nähdään nälkää ja sen vuoksi soditaan. Siitä huolimatta me ihmiset emme edes osaa kuvitella maailmaa ilman rahaa. Rahakin on kuitenkin vain keksintö, ihmisen keksintö muiden joukossa. Ei se ole absoluuttinen totuus jonka avulla maailmaa voidaan pyörittää eikä se näin ollen voi olla ainoa vaihtoehto. En väitä että olisi mahdollista alkaa järjestämään maailmaa uudelleen ilman rahan käsitettä nyt kun pyörä on saatu jo niin kovaan vauhtiin, mutta jo pelkästään ajatusleikki maailmasta ilman rahaa, antaa uuden näkökulman ja suhtautumistavan koko systeemiin. Jokainen voi muuttaa omaa suhtautumistaan rahaan.

Olemme pohtineet matkan aikana yhdessä moneen kertaan rahan merkitystä omassa elämässä sekä sitä tuoko raha onnellisuutta. Monet vierailemamme köyhien maiden asukkaat, viimeiseksi Myanmarilaiset vaikuttavat kaikesta köyhyydestä huolimatta elävän onnellista, yhteisöllistä elämää. Näille ihmisille tuntuu olevan itsestään selvää että autetaan toinen toisiaan ja että omasta vähästä jaetaan myös niille ketkä apua tarvitsevat. Ihmiset hymyilevät ja laulavat paljon kun heitä katselee päivän askareissaan, kenelläkään ei tunnu olevan kiire mihinkään eivätkä ihmiset näytä stressaantuneilta. Yleinen elämänasenne tuntuu olevan köyhyydestä huolimatta positiivisempi kuin yleisesti ottaen meillä länsimaissa.

Hyvän esimerkin Myanmarilaisten positiivisesta ajatusmaailmasta saimme kun olimme tekemässä 3 päivän mittaista vaellusta pienten vuoristokylien halki. Olemme ohittamassa erästä kylää kun huomaamme tien varteen nurmelle kerääntyneen suuren joukon ihmisiä. Maahan on levitetty vilttejä joissa miehet pelaavat korttia ja naiset tuntuvat käyvän läpi kylän asioita. Tarjolle on myös katettu syötävää sekä huomattavan paljon paikallista rommia. Jarmo kysyy oppaalta mitkä juhlat kylässä mahtaa olla meneillään johon opas vastaa että kylässä on ollut aikaisin aamulla hautajaiset. Hautajaisten jälkeen on tapana jäädä pelaamaan korttia ja juomaan rommia, jota jatkuu aina seuraavaan aamuun saakka. Opimme, että Myanmarissa suhtaudutaan kuolemaan siten, että kuollessaan sielu jatkaa makaa seuraavaan paikkaan jota eloon jääneet hautajaisten jälkeen juhlivat. Varmasti Myanmarilaisetkin tuntevat luopumisen tuskaa lähimmäisistään, mutta päällimäisenä ajatuksena on ilo siitä että kuollutta henkilöä odottaa nyt jotain parempaa. Heille kuolema on luonnollinen asia ja luonnollinen jatkumo elämälle eikä se ehkä tunnu niin pelottavalta asialta kuin monille meille länsimaalaisille ihmisille.

Uusiin kulttuureihin tutustumisen myötä onkin oppinut paljon uusia tapoja nähdä maailmaa ja matkalla yksi antoisimmista asioista on ollut se kun ollut aikaa pohtia myös omaa elämää aivan uudella tavalla. Lukuisat keskustelut maailmasta ja elämästä yleensä paikallisten ihmisten, muiden tarvellereiden sekä toistemme kanssa ovat antaneet enemmän kuin osasin koskaan kuvitella ja kotiin palataan jos nyt ei aivan uudistuneina ihmisinä niin ainakin laukut täynnä uusia ajatuksia. Kliseistä kuuluisin – matkailu avartaa.

Itselläni matkan aikana on vahvistunut ajatus siitä, että tulevaisuudessa opiskeluiden päätyttyä, kun minunkin on vihdoin ja viimein aika siirtyä aikuisten oikeasti työelämään, on ehkä valmis tinkimään elämänlaadusta ja hakeutumaan vähemmän vastuulliseen ja sterssiä aiheuttavaan työhön joka ei kulkisi työpäivän jälkeen mukana kotiin. Se tarkoittaa ehkä vähemmän tuloja ja luopumista jostain, mutta samalla parempaa henkistä hyvinvointia ja ehkä enemmän aikaa sellaisten ihmisten ja asioiden parissa joista itse todella nauttii. Kiireestä ja stressistä on tullut kirosanoja joita emme halua reissun jälkeen enää elämäämme. Arjen laskeuduttua nuo pirut kuitenkin luikertelevat elämään hyvin helposti ja siksi pitääkin olla varma valinnastaan ja pysyä tiukkana ettei niin pääse käymään. Elämä on lyhyt ja siitä pitää pystyä nauttimaan. Erään hyvän ystävämme Colinin sanoin: ”Love your life – Live your life! I you don't like something, change it, if you wanna do something, do it! It's that easy”. Maailmassa on vaihtoehtoisia tapoja elää ja kuka tahansa voi valita toisenlaisen tavan kuin mihin yhteiskunta meitä niin kovasti painostaa jos on vain tarpeeksi rohkeutta. Tärkeintä elämässä on olla onnellinen.

Jenkkiläinen Colin ja Jape

Syvällisiä keskusteluja elämästä on yleensä syntynyt kun olemme olleet haikkaamassa milloin missäkin päin maailmaa. Jarmon suuri oivallus matkalla on ollut se, että ihminen viettää sängyssä ja töissä suurimman osan elämästään. Ei siis ole samantekevää missä leipänsä ansaitsee tai kuinka yönsä nukkuu, jos ne ovat kaksi aikaa kuluttavinta paikka elämässämme. Usein tuntuu ettei työpaikkaa voi ruveta liikaa valitsemaan, kun eletään aikaa jolloin hyvät työpaikat ovat tiukassa. Olemme tulleet kuitenkin siihen tulokseen, että työpaikka pitää valita huolella niin että sen lisäksi että työ on sopivan haastavaa ja motivoivaa, töissä vietetystä ajasta pitää myös pystyä nauttimaan. Jarmolle uuden työpaikan etsimisen lisäksi hankintalistalla on myös uusi sänky!

Kaikista mahtavinta reissussa on kuitenkin ollut se, että olemme saaneet nähdä lukemattomia aivan uskomattoman kauniita ja ihmeellisiä paikkoja, sekä tavata aivan mahtavia ihmisiä joista monista ehti tulla myös hyviä ystäviä. Olemme nauttineet täysin siemauksin siitä vapaudentunteesta, että on mahdollista mennä sinne minne tuuli kuljettaa vailla huolta huomisesta. Juuri siitä mistä ennen reissuun lähtöä niin kovasti haaveilimme. Monta kertaa kun käperryimme nukkumaan omaan pieneen kotimme Johnyn konttiin, milloin milläkin leirintäalueella ympäri Uutta-Seelantia, aivan mielettömän kirkkaan tähtitaivaan alla, ihmettelimme ääneen kuinka onnekkaita voimmekaan olla kun saamme kokea kaiken tämän.

Kaunes ja kurjuus maailmassa näyttäytyy pitkällä reissulla juuri sellaisena kuin se on eikä kurjiltakaan asioilta pysty sulkemaan silmiään. Kylmä tosiasia kuitenkin on että surkuttelemalla tämän maailman ongelmia ei paranneta ja oman mielenterveyden kannalta järkevämpää on keskittyä kauniisiin ja hyviin puoliin ja yrittää löytää kaikesta ne positiiviset puolet. Niin paljon kuin sitä välillä toivoisikin, minusta ei ole parantamaan maailmaa, niin kuin ei kenestäkään yksinään. Se mitä meistä jokainen voi tehdä ja mikä on jokaisen ihmisen velvollisuus, on elää oma elämä niin hyvin kuin se suinkin on mahdollista, luonnonvaroja säästäen sekä toisia ihmisiä kunnioittaen, ihon väristä tai sosiaalisesta statuksesta välittämättä.Vain hyvinvoivassa yhteiskunnassa voi olla hyvinvoivia yksilöitä. Välinpitämättömyys on yleistä monille länsimaalaisille ihmisille. On helppoa kääntää kanavaa ja sulkea silmänsä maailman tapahtumilta, kun ajatellaan etteivät ne kosketa millään tavalla omaa elämää. Tosiasia kuitenkin on, että kaikki maailman tapahtuman liikuttavat ennemmin tai myöhemmin meitä kaikkia tavalla tai toisella. On tärkeää olla tietoinen mitä maailmassa tapahtuu ja ilmaista omalla käytöksellään ettei ole oikein että jatkuvan markkinatalouden kasvun takia luonnonvaroja tuhlataan yhä edelleen kiihtyvällä tahdilla ja että kilpailu koventuessa heikommat meistä jäävät jalkoihin. Pitää välittää! Aloitetaan vaikka sillä että jätetään pakkaamatta ne banaanit ja pakastevihannekset niihin pienen pieniin pusseihin ja hymyillään vähän enemmän kaduilla toinen toisillemme x)

Koko reissu on mennyt kokonaisuudessaan aivan mahtavasti, ehkä jopa paremmin kuin osasimme odottaa. Kaikki asiat tuntuivat vain hoituvan kuin itsestään parhain päin. Mikä parasta, suunniteltu budjetti riitti kuin riittikin koko loppuun saakka, Jarmo oppi surffaamaan ja kotiin palataan yhdessä tuumin. Reissusta oli myös mukavaa kirjotella tarinoita blogiin ja erityisen mukavaa kirjoittamisesta on tehnyt tieto siitä että blogilla on ollut muutama uskollinen lukija, jotka ovat jaksaneet lukea tarinoita sekä kannustaa meitä reissun loppuun saakka. Kaiken kaikkiaan blogi sai meidän mittapuulla huikeat 21 231 katselukertaa! Iso kiitos siitä erityisesti teille vakkarilukijoille, mutta myös satunnaisille blogissa vierailijoille. Kiitos myös meidän molempien vanhemmille jotka ovat jaksaneet huolehtia että kaikki on varmasti hyvin. Maailmanmatka oli parasta mahtavuutta, mutta nyt tuntuu mukavalta tulla ainakin vähäksi aikaa takaisin kotiin, näkemään kaikkia teitä upeita kavereita ja haaveilemaan uusista reissuista. Pian nähdään!

Surf in the morning - just because I can

Myanmar kuvina

Sama ystävällinen kohtelu jota saimme osaksemme heti Mandalayssä jatkui seuraavat kaksi viikkoa kun jatkoimme matkaamme Mandalaystä kohti etelää. Seuraavaksi matka jatkui Baganiin, joka on kuuluisia sen tuhansista temppeleistä, pagodoista ja stugista. Rehellisesti sanottuna, emme ihan päässeet selville mitä eroa kolmella edellä mainitulla keskenään oli, mutta yhtä kaikki, näyttäviä kivirakennelmia, eri kokoisia ja tyylisiä jotka ovat levittäytyneet ympäri muinaisen temppelikaupungin aluetta. Vaikuttavin tekijä temppelialueessa kuitenkin lienee se, että temppeleitä jatkuu miltei silmänkantamattomiin. Ensimmäiset temppelit rakennettiin tiettävästi jo 700-luvun lopulla ja tähän päivään mennessä alue on nähnyt jopa kymmeniä tuhansia uskonnollisia rakennelmia; temppeleitä, pagodoja, stugia ja luostareita. Tällä hetkellä temppeleistä on jäljellä reilu 2000. Bagania harkitaan julistettavaksi yhdeksi Unescon maailmaperintökohteista. Toistaiseksi päätöstä ei ole kuitenkaan tehty sen vuoksi, että sotilahallinnonaikana temppeleitä korjattiin epähistoriallisella tavalla pikavauhtia vain maahan virtaavia turistimassoja varten ja temppeleiden lomasta löytyy myös, mikäs mukaan kuin golfkenttä.. Bagan on monille turisteille päänähtävyys Myanmarissa ja kuva silmänkantamattomiin jatkuvista temppelihuipuista auringon nousussa tai laskussa on tuttu monille.

Kambodzassa täytetyn temppelikiintiön vuoksi emme viihtyneet Baganissa paria päivää pidempään ja jatkoimmekin matkaa bussilla seuraavaan kohteeseen Kalawiin. Kalaw on pieni vuoristokylä lähellä kuuluisaa Inle Lakea joka myös yksi turistien suosimista kohteista Myanmarissa. Kalawissa sinällään ei ole paljoakaan nähtävää, mutta saimme selville että Kalawista olisi mahdollista tehdä kolmen päivän vaellus alas Inle Lakelle, joka kuullosti hyvältä mahdollisuudelta nähdä pieniä vuoristokyliä ja aitoa Myanmarilaista elämää suurkaupunkien ulkopuolella. Niinpä vedimme jarrut pohjaan Kalawin kohdalla, varasimme retken erittäin mukavalta guesthousimme pitäjiltä ja seuraavana aamuna kello 9 seisoimme tennarit vinossa kohti uusia seikkailuja tietämättä yhtään mitä tuleman pitää.

Meillä kävi hyvä tuuri sillä Kalawiin saavuttuamme kuulimme, että low seasonista johtuen ryhmiä vaelluksille ei oltu saatu kasaan viimeiseen kuukauteen, mutta nyt vaellusta oli kysellyt useampi henkilö ja että nyt ryhmä saataaisiin vihdoin mahdollisesti kasaan. Matkaan lähti lopulta kaksi neljän hengen ryhmää oppaineen, jotka sulautuivat jo heti ensimmäisenä päivänä yhdeksi ryhmäksi. Onnekkaita olimme myös sen suhteen, että saimme mukaamme kaksi erittäin mukavaa ja innokasta opasta joista kumpikin puhuivat, jälleen kerran, hämmästyttävän hyvää englantia. Matkaa taitettiin pienen pieniä polkuja pitkin läpi laaksojen, peltojen ja pienten pienten kylien oppaiden kertoessa mielenkiinoisia tarinoita vuoriston pienistä kylistä, viljelystä vuorilla sekä ihmisten elämästä vuoristossa. Matkan aikana selvisi, että Myanmarin vuoristossa on mahdollista ja siellä myös kasvatetaan miltei kaikkea maan ja taivaan väliltä! Viljelmiä hoidetaan perinteisin menetelmin käsivoimin ja härkiä apuna käyttäen. Suuria maatalouskoneita pelloilla ei näkynyt. Pelloilla uurastivat niin miehet kuin naiset, lapset sekä vanhukset. Raskaasta työstä huolimatta aina ryhmän kulkiessa ihmiset pysähtyivät hymy korvissa vilkuttamaan ja juttelemaan oppaillemme.

Jarmo valmiina vaellukselle perinteisessä
Myanmarilaisessa asussa longyssä eli miesten hameessa

Matkaa Kalawista Inle Lakelle muodostui lopulta 63km kolmelle päivälle jaettuna. Ensimmäisenä yönä matkalla majoituimme erään perheen aittarakennuksen yläkertaan ja toinen yö vietettiin luostarin vierasmajassa. Kumpanakin iltana meille loihdittiin aivan mahtava perinteinen Myanmarilainen illallinen ja illan hämärtyessä kynttilän valossa matkatarinat ryhmäläisten ja oppaiden kanssa jatkui vielä yömyöhään saakka rommikolan lämmittäessä sateen kylmettämiä luita. Kymmenen hengen ryhmässämme oli alusta saakka todella hyvä ryhmähenki ja rempseä tunnelma eikä matkaa pilannut edes silloin tällöin yllättäneet sadekuurot. Matkalla tutustuimme muun muassa todella mukavaan ranskalaispariskuntaan, Marineen ja Bernandiin sekä tällä hetkellä pysyvästi Myanmarissa asuvaan jenkkikundi Jesseen joiden kanssa päädyimme viettämään melkein viikon vielä vaelluksen jälkeenkin.

Vuoristomaisemaa matkalta

Pellot vihertää

Kylän lapset ihmettelemässä länkkäreitä

Paikallista nuuskaa

Lounas valmistumassa 

Tuleva vuoristokauppias

Päivähoitoa ei tarvita kun lapset tulee mukaan pellolle. Kätevää. 

Namusetä jakaa lapsille kyniä ja vihkoja

Illallinen sateisen ensimmäisen vaelluspäivän jälkeen

Päräyttävän vaelluskokemuksen jälkeen jäimme Inle Lakelle vielä pariksi päiväksi tutustumaan kuuluisan järven kelluvaan kylään sekä yhteen Myanmarin harvoista viinitiloista! Inle Lakelta jatkoimme ranskisten ja jenkkikundin kanssa yhtä matkaa Yangoniin jossa Jessie esitteli meille nykyistä kotikaupunkiaan, joka niin ikään on yksi Myanmarin entisistä pääkaupungeista.

Kelluvakylä

Tomaattivarkaissa

Ainoa toimva kulkuväline kylässä on vene

Red Mountain Winery

Maistiaisia oli tarpeeksi!

Ompelukoneostoksilla Yangonissa

Matka Myanmariin oli meille molemmille Aasian matkan ehdoton kohokota. Suosittelen Myanmaria lämpimästi kaikille reissaajille ja nyt jos koskaan on mielenkiintoinen aika vierailla maassa. Maa on monessa suhteessa suurten muutosten edessä ja Myanmarissa vierailun jälkeen jäämme entistä suuremmalla mielenkiinnolla seuraamaan kuinka kehitys maassa lähtee etenemään. Kahden viikon mittaisen vierailun aikana ehti huomata kuinka paljon kehityksestä jäljessä maa on monessakin suhteessa. Tiet ovat yleisesti ottaen todella huonossa kunnossa joka ei sinällään ihmetytä sillä uusia teitä rakennetaan käsivoimin. Myös monet muut asiat maassa tehdään edelleen käsitöinä, samaan tapaan kuin eruroopassa ehkä 1900-luvun alussa. Maatalouskoneiden sijaan käytetään edelleen eläimiä ja hevoskärryt kulkuvälineenä on tavallinen näky pienemmissä kaupungeissa sekä kylissä. Internet- ja matkapuhelinverkkoja ollaan vasta rakentamassa ja kaduilla näkyykin sen sijaan ”puhelinkiskoja” eli varjon alla lankapuhelimen kanssa päivystäviä nuoria neitejä joilta voi ostaa puhelun tarvittaessa. Kahvit keitetään nokipannussa ja ruoka valmistetaan tulen ääressä.

Suureksi yllätykseksemme monet etenkin nuoret Myanmarilaiset kuitenkin pukeutuvat yllättävän modernisti ja puhuvat hämmästyttävän hyvää englantia. Tapasimme matkan aikana useita nuoria jotka halusivat tulla juttelemaan meille, kysymään mistä olemme kotoisin ja millaista meidän kotimaassa on, kertomaan omasta kulttuuristaan ja samalla harjoittamaan englanninkielentaitojaan. Kysyessämme nuorten unelmista monella vastaus oli sama: unelma on tulla turistioppaaksi ja päästä joskus itsekin matkustelemaan. Ihmiset tuntuvat luottavat kovasti ulkomaalaisiin sijoittajiin sekä kasvavaan turismiin maan poliittisten muutosten jälkeen. Haluamme ehdottomasti vierailla maassa uudestaan myöhemmin, ehkä viiden tai kymmennen vuoden kuluttua. Erään 23-vuotiaan yliopisto-opiskelijan sanoin ”vielä ei voi sanoa onko kehitys menossa hyvään vai huonoon suuntaan. Olemme toiveikkaita, mutta se jää nähtäväksi”. Toivon koko täydestä sydämmestäni kaikkea parasta Myanmarin demokratian puolesta taistelevalle kansalle ja toivon, että kehitys lähtee kuin lähteekin kulkemaan kaikille suotuisaan suuntaan. Toivon myös, ettei turismi onnistu hyydyttämään paikallisten hymyjä ja hävittämään aivan mahtavaa ihmisten välistä pyyteettömyyttä. Vielä tällä hetkellä maassa on yhdessä rakentamisen meininki joka kuitenkin kiihtyvän kehityksen myötä niin surullisen kuuluisasti muuttuu äkkiä ahneudeksi ja kilpailuksi. Toivotaan että tämä ei tapahtuisi Myanmarissa ja että maa onnistu pitämään kiinni yhdestä köydestä. Kehoitan kaikkia Myanmariin aikovia tulemaan maahan avoimin mielen ja heittäytymään rohkeasti mukaan joskus oudoiltakin tuntuviin tilanteisiin. Me poistuimme maasta poskilihakset kipeinä lokikirja täynnä mahtavia muistoja kohtaamisista paikallisten kanssa.

Hämmentäviä tilanteita Mandalayssa

Saavuimme Myanmariin lentämällä Bangkokista Mandalayhin, joka on Myanmarin entinen pääkaupunki ja väkiluvultaan maan toiseksi suurin kaupunki. Heti ensimmäisten päivien aikana Myanmariin saavuttuamme huomasimme löytäneemme mahdollisesti Aasian iloisimman, ystävällisimmän ja vieraanvaraisimman kansan! Monet turistit aloittavat matkansa Mandalaysta, matkaavat kohti etelää ja lentävät pois Yangonista, tai toisin päin. Myös Mandalayssa länsimaalaiset turistit ovat jo siis tavallinen näky katukuvassa, mutta siitä huolimatta paikalliset hymyilevät ja tervehtivät turisteja innokkaasti, jotkut haluavat tulla jopa koskettamaan ja monet jotka osasivat vaikka vain parikin sanaa englantia halusivat tulla juttelemaan ja kysymään mistä olemme kotoisin. Kaikki tämä tuntui aluksi todella hämmentävältä Thaimaan, Kambodzan, Vietnamin ja Laosin jälkeen, jossa länkkärituristeille usein jaksetaan enää hymyillä vain rahan toivossa – jos silloinkaan. Lisää hämmentäviä tilanteita oli kuitenkin vielä edessä lisää.

Mandalayssa vuokrasimme heti ensimmäisenä päivänä skootterin sekä oppaan jonka matkassa lähdimme tutustumaan Mandalayta ympäröiviin pienempiin kaupunkeihin ja niiden nähtävyyksiin. Ensin olimme ajatelleet lähteä tutustumaan lähiseutuun omin päin, mutta heti retkipäivän alkajaisiksi totesimme, että oli todella hyvä idea palkata paikallinen opas matkaan. Mandalayssa suunnistaminen edes kartan kanssa olisi ollut todella haastavaa. Lisäksi opas joka ei aluksi herättänyt suuren suurta luottamusta ainakaan minussa, purutupakan värjääminen punaisine harvahampaineen ja resuisine vaatteineen, osoittautui kuitenkin hämmästyttävän hyvää englantia puhuvaksi Myanmarilaismieheksi joka teki päivästämme ehkä siihen astisen Aasian matkamme mielenkiintoisimman. 

Mandalayn yksi harvoista suuremmista teistä

Heti ensimmäisenä päivänä Myanmarissa pääsimme kokemaan Myanmarilaisen vieraanvaraisuuden kun opas vei meidät katsomaan munkkien joka aamuiseen almujenjakotilaisuutta yhteen Mandalayn monista luostareista. Joka aamu munkit kulkevat jonossa kattilat kädessä luostarin pihalla johon pääasiassa paikalliset ravintolanpitäjät ovat tulleet lahjoittavat munkeille ruokaa, pääasiassa riisiä. Toimituksen päätyttyä jäimme kävelemään ja katselemaan luostarin ympäristöä. Huomaamme kuinka joukko naisia jää tuijottamaan meitä uteliaannäköisinä ja hetken päästä vanha nainen tulee kysymään haluaisimmeko tulla lounaalle. Katsahdamme toisiamme hieman hämmästyneenä, mutta nyökkäämme että miksipäs ei, sillä olimme jokatapauksessa suunnitelleet menevämme lounaalle luostarissa käynnin jälkeen. Ajattelimme, että lounas olisi munkkien almujenjaossa ylijäänyttä riisiä ja että voisimme tarvittaessa mennä vielä toiselle lounaalle kunhan jatkamme matkaa. Kävelemme naisten perässä avonaiselle patiolle, jossa on matalat pöydät joiden ympärillä istuu hienosti pukeutuneita paikallisia syömässä. Istumme lattialle pöydän ääreen, joka kirjaimellisesti notkuu herkkuja. Naisista kolme alkaa mättämään ruokaa lautasillemme. Vaihdamme nopeasti muutaman sanan suomeksi, että minkähänlainen lasku tällaisesta herkkuateriasta mahtaa tulla, mutta päätämme kuitenkin syödä kun olimme pöytään jo istuutuneet.

Ruoka on todella hyvää, kanaa, possua, nautaa ja mitä mystisempiä erilaisia lisukkeita. Lähdemme tyhjentämään lautasia naisten seuratessa silmäkovana vieressä. Nyökyttelemme molemmat että hyvää on ja hymyilemme kilpaa naisten kanssa. Juuri kun olen saamassa lautasta tyhjäksi yksi naisista täyttää lautasen uudelleen ennen kuin ehdin sanoa yhtään mitään. Olen aivan täynnä edellisen annoksen jälkeen, mutta koska äiti on opettanut ettei ole kohteliasta jättää ruokaa, alan tyhjentämään lautasta uudelleen. Toisen kerran olen lähestymässä lautasen pohjaa ja jälleen sama nainen tulee kuin puskista ja täyttää lautaseni uudeelleen. Katson kauhistuneena edessäni olevaa annosta ja sanon hädissäni Jarmolle että tähän en enää pysty. Vanhin naisista joka osaa puhua yllättävän hyvää englantia, näkee ilmeeni ja tulee nauruaan pidätellen sanomaan ettei minun tarvitse syödä kaikkea. Opin, että päin vastoin kuin meillä Suomessa, lautaselle ruuan jättäminen on merkki siitä, että olen kylläinen eikä ole kohteliasta syödä ruokaa aivan viimeistä pisaraa myöten. Huokaisen helpotuksesta, mutta urakka ei ollut vielä ohi. Seuraavaksi naiset ohjaavat meidät viereiseen pöytään johon on katettuna jälkiruokia, kakkua, hedelmiä, pähkinöitä ja jäätelöä. Emme ehdi tyhjentää ensimmäisiä jäätelökulhoja kun naiset jo kantavat eteemme kaksi lisää. Olemme molemmat aivan räjähtämispisteessä ja arvailemme kuinka iso lasku mahtaa olla. Kohteliaisuudesta syömme vielä palat kakkua ja toiset kupit jäätelöä ja kehumme kuinka hyvää kaikki on. Ruokailun päätyttyä englantia puhuva nainen tulee vielä kysymään voisiko Jarmo tulla heidän kanssa valokuvaan. Naiset asettuvat hihitellen riviin Jarmon ympärille minun räpsiessä kuvia. Yksi naisista haluaa kertoa kuinka onnellinen hän on kun hän sai tavata Jarmon.. Kuvaussession jälkeen alamme tiedustella englantia puhuvalta naiselta kuinka paljon mahdamme olla velkaa lounaasta. Nainen ymmärtää hyvin englantia, mutta ei ymmärrä kysymystä. Hetken selvityksen jälkeen tulemme siihen tulokseen ettei kukaan odota meiltä rahaa lounaasta. Lounas oli ilmeisesti talkoovoimin valmistettu ateria luostarin suurimmille lahjoittajille johon meidät vain haluttiin kutsua mukaan silkasta vieraanvaraisuudesta. Päätämme kuitenkin tehdä pienen lahjoituksen luostarille ennen kuin saattavat meidät takaisin luostarin porteille.

Japen ihailija

Sama vieraanvaraisuus jatkuu koko iltapäivän kun jatkamme matkaa pieniin kyliin joissa opas vie meitä katsomaan paikallista käsityökulttuuria. Kuljemme talosta toiseen joissa meille tarjotaan teetä ja pientä syötävää ja kukin esittelee meille ylpeänä sukupolvelta toiselle periytyvää ammattiaan, ruukuntekoa, puukaiverrusta, metallitöitä, silkinkutomista, kankaanvärjäystä jne. Mitään ei ole myynnissä eikä kukaan tunnu odottavan meiltä mitään, joka tuntuu jälleen hämmentävältä aiempien Aasian kokemustemme jälkeen. Mietimme kumpi mahtaa olla suurempi nähtävyys, paikalliset meille vai me heille. Niin tai näin, vietämme oppaan mukana ikimuistoisen tutustumispäivän Myanmarilaiseen kulttuuriin.

Pannut kuumana joka talossa 

Paikalliset tykkäsivät olla kuvattavana

Heti seuraavana päivänä olemme jälleen erikoisen tilanteen edessä. Seisomme rakenteilla olevan ostoskeskuksen edessä kun eräs paikallinen mies pysähtyy juttelemaan meille. Hän kysyy mistä olemme kotoisin ja toivottaa meidät tervetulleiksi hänen kotimaahansa. Herbalife tuotteiden esittelijäksi esittäytynyt mies lähtee näyttämään meille mistä ostoskeskuksen valmiiseen osaan pääsee sisälle ja kysyy vielä lähtiessään onko meillä suunnitelmia illalle. Katsahdamme jälleen toisiamme ja toteamme että ei kai. Mies kysyy missä hotellissa asumme, lupaa tulla hakemaan meitä puoli kuudelta illalla ja pyyhältää pois paikalta ennen kuin ehdimme sanoa oikein mitään. Sähisen Jarmolle että no niin, nyt sä järjestit meille jonkun Herbalife esittelyillan! Treffit oli kuitenkin sovittu eikä niitä kehtaisi perua. Puolikuudelta illalla seisomme guesthousimme edessä ja mies tulee kuin tuleekin paikalle skootterillaan kuten oli luvannut. Alamme tiedustella mieheltä vähän noloina, että halusiko hän nyt varmasti tavata meidät vain ystävinä vai oliko kyseessä joku Herbalifen esittelyilta, sillä mehän emme mitään tietenkään ostaisi. Hieman hämmentyneenä mies kertoo haluavansa vain haluavansa viettää illan kanssamme ja kertoa maansa kulttuurista sillä olimme näyttäneet päivällä ostoskeskuksessa niin eksyneiltä, eikä hän todellakaan haluaisi meiltä mitään rahaa. Hieman noloina pyydämme anteeksi epäilyjämme ja hyppäämme skootterin kyytiin.

Mr Herbalife & Jape

Ajelemme kolme päällä skootterilla miehen esitellessä meille kaupunkia. Kaupunkikierroksen jälkeen menemme vielä illalliselle jossa mies kertoo vähän enemmän itsestään. Hän kertoo muuttaneensa 20 vuotta sitten Myanmarista Singaporeen sillä halusi sanojensa mukaan aukausta silmänsä ja oppia muusta maailmasta, joka ei Myanmarissa tuolloin ollut mahdollista. Viisi vuosikymmentä kestäneen sotilashallinnon aikana Myanmar sulki iltsensä miltei kokonaan muulta maailmalta. ”In here I hear only Myanmar, I see only Myanmar, I learn only Myanmar” mies tiivistää nuoruuden ahdistuksensa. 20 vuoden aikana Singaporessa mies onnistui saamaan hyvän omaisuuden tekemällä kovasti töitä ensin tarjoilijana jonka jälkeen hän perusti oman yrityksen joka myy Herbalife tuotteita. Mies kuitenkin vierailee säännöllisesti kotimaassaan ja haluaa auttaa maansa uudelleenrakennuksessa. Mies kertookin meille perustaneensa hiljattain yksityisen koulun jossa koulutetaan ravintolatyöntekijöitä 3kk kestävällä kurssilla kansainvälisten standardejen mukaisesti. Hänen näkemyksensä mukaan turismin kasvaessa maa tarvitsee osaavia työntekijöitä esimerkiksi juuri ravintola-alalle. Turismin kasvaessa ulkomaalaiset yrittäjät alkavat pikku hiljaa tuoda palveluitaan Myanmariin joka tarkoittaa avoimia työpaikkoja ja uusia mahdollisuuksia parempaan toimeentuloon koulutetuille Myanmarilaisille. Kysymme kuinka paljon koulutus sitten maksaa niille jotka haluavat osallistua kurssille. ”Ei mitään” mies vastaa. Jarmo jatkaa kysymällä hämmästyneenä mahtaako valtio sitten tukea koulutusta. ”Ei” kuuluu vastaus. Mies kertoo, että koska hänellä on jo rahaa, hänen ei tarvitse sitä enää enempää ja voi näin ollen kustantaa itse koko koulun toiminnan. Tämä on ajatus joka ei mahtuisi monenkaan länsimaalaisen ajatusmaailmaan, mutta josta meillä kaikilla olisi jotain opittavaa. Käymme pitkän keskustelun Myanmarilaisten pyytettömyydestä ja toisten auttamisesta.

Mies kertoo myös että esimerkiksi poliisi lopettaa työnsä joka ilta kello 6 illalla jonka jälkeen kaupungissa ei ole yhtään päivystävää poliisipartioita. Tämä ei kuitenkaan haittaa sillä rikollisuutta ei juurikaan tunneta ja ihmiset auttavat toinen toisiaan mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Itse asiassa vaikka jotain sattuisikin päiväsaikaan, harva ottaa yhteyttä poliisiin vaan asiat selvitetään yhteistuumin. Mielessäni käy, että jos kaikki maailman kansat jakaisivat samanlaisen pyytettömän ajatusmaailman olisi meillä todella paljon vähemmän köyhyyttä ja kurjuutta. Mies ei myöskään näe maataan köyhänä. Hän kertoo kuinka heidän perheessään oli aikoinaan kuusi henkilöä, äiti, isä, täti ja sisarukset, kun hän oli pieni, mutta vain isä kävi töissä. ”Vain isä kävi töissä, mutta kaikki sai tarpeeksi syödäkseen. Ei sellainen ole köyhyyttä”. Lisäksi kun vain isä kävi töissä, muille perheenjäsenille jäi aikaa kodin askareisiin ja aikaa olla toistensa kanssa. Se on myös yksi asia mistä hän nauttii joka kerta kun hän tulee käymään kotimaassaan. Kiire pysähtyy heti lentokentälle saavuttaessa. Kukaan ei vilkuile kärsimättömänä kelloa ja kaikilla on aikaa jäädä rupattelemaan.

Tarinoita kuunnellessa tulee mieleen, että ehkä muualta maailmalta ja maailman kiihtyvältä kehitykseltä sulkeutumisesta ei olekaan seurannut pelkää pahaa. Maassa tapahtuneita ihmisoikeus- ja sananvapausrikkomuksia ei voi tietenkään vähätellä, mutta kaikesta huolimatta ihmiset vaikuttavat yleisesti ottaen kuitenkin elävän onnellista yhteisöllistä elämää. Kotimatkalla Mr. Herbalife käyttää meitä vielä vaihtamassa rahaa ystävänsä luonan (koska kaikki rahanvaihtotoimistot ovat jo kiinni eikä hän millään halua että me juoduttaisiin jättämään rahanvaihto seuraavalle päivälle) joka sattuu olemaan kuuluisan Mandalay Marionetts teatterin johtaja ja pääsemme iloksemme seuraamaan meneillään olevaa nukke-esitystä – ilmaiseksi totta kai. Teatteri on kiertänyt esityksen kanssa ympäri maailmaa ja vieraillut myös mm. Helsingissä muutama vuosi sitten. Olemme iloisia Mr. Herbalifen tapaamisesta sekä illan kruunanneesta nukke-esityksestä ja alamme vihdoin ymmärtää millaisen kansan vieraaksi olemme saapuneet.

Myanmarin vaputettu kansa – Historian tapahtumia pähkinänkuoressa

Laosista matkamme jatkui Bangkokin kautta Aasian matkan odotetuimpaan kohdemaahan, Myanmariin. Ennen kahden viikon mittaista tutkimusmatkaa mystiseen Myanmariin me halusimme tutustua Myanmarin poliittiseen historiaan ymmärtääksemme vierailemaamme kansaa hieman paremmin. Lähteenä Blogauksessa on käytetty Wikipediaa, Wikipediassa viitattuja lehtiartikkeleita sekä tarinoita paikallisilta Myanmarilaisilta, jotka saavat ensimmäistä kertaa 50 vuotta kestäneen sotilasdiktatuurin jälkeen puhua vapaasti maansa poliittisesta tilanteesta.

Myanmar on pinta-alaltaan Kaakkois-Aasian suurin maa ja rajanaapureinaan maalla on Bangladesh, Intia, Kiina, Laos ja Thaimaa. Myanmar kätkee sisälleen mahtavaa kulttuuriperintöä tuhansien vuosien ajalta, ilmasto on kuuman kostea ja rantaviivaakin maalla on noin 1900km. Kaikesta tästä huolimatta tähän saakka useimmat Aasian lomamatkailijat ja reppureissaajat ovat jättäneet Myanmarin pysähdyksen väliin, osin turvallisuussyistä, osin boikotoidakseen maata johtavaa sotilasjunttaa. Vuonna 2010 tapahtuneiden poliittisten muutosten ansiosta myös Myanmariin on nyt kuitenkin suhteellisen helppoa ja turvallista tulla ja turismi onkin lähtenyt vahvaan kasvuun. Ulkomaailmalta vuosikymmeniä eristyksissä pidetty maa kiinnostaa yhä useampia sillä Myanmarista löytyy sitä ”aitoa Aasiaa” jota me länkkärit emme ole vielä päässeet pilaamaan. Myanmarin, entisen Burman kansa on käynyt läpi pitkän ja vaikean vapaustaistelun ja maa elää tällä hetkellä suurta poliittista ja taloudellista murroksen aikaa.

Monien muiden maiden tavoin myös Burma oli yksi Britti-imperiumin siirtomaista vuosina 1885-1948. Brittien alaisuudessa maassa tapahtui suuria muutoksia, maahan luotiin vahva keskushallinto ja talous muuttui omavaraisviljelystä palvelemaan laajamittaista vientiä. Kehityksen seurauksena Burmasta tuli vuoteen 1939 mennessä muun muassa maailman suurin riisinviljelijä. Toisen maailmansodan aikaan Burma alkoi kuitenkin vaatia täydellistä itsenäisyyttä Britanniasta johon Brittihallitus lopulta myös suostui. Maahan julistettiin perustuslaki ja maa sai itsenäisyyden vuonna 1948 nimellä Burman liitto. Itsenäisyystaisteluita johtaneesta Kenraali Aung Sanista nousi itsenäisyyden varmistumisen jälkeen kansallissankari, mutta kansallismieliset kilpailijat murhasivat Sanin ja suuren osan hänen hallitustaan jo ennen itsenäisyyden julistamista.

Maan sisäiset valtataistelut poliittisten ja etnistenryhmien välillä jatkuivat kuitenkin itsenäistymisen jälkeen, joka johti lopulta siihen, että vuonna 1958 pääministeri U Nu kutsui sotilaat hallitsemaan maata tilapäisesti tilanteen rauhoittamiseksi. Sotilaat luopuivat vallasta 18 kuukauden jälkeen, mutta nousivat valtaan pian uudelleen kenraali Ne Winin johtaman sotilasvallankaapuksen myötä 1962. Valta siirtyi kokonaan ulkomaalaisvihamieliselle sotilasjuntalle, joka julisti maan sosialistiseksi (kommunistiseksi). Näistä tapahtumista alkaa paljon puhuttu Burman viisi vuosikymmentä kestänyt sotilasdiktatuuri, jonka aikana Burma eristyy miltei täysin muusta maailmasta, ihmisoikeuksia poljetaan hävyttömällä tavalla ja sananvapautta rajoitetaan rangaistuksen uhalla. Seurauksena useat ulkomaat katkaisivat suhteensa Burmaan.

1980-luvulla entisen vauraan maan talous romahtaa täydelliseti ja maan pitkäaikainen johtaja Ne Win eroaa tehtävästään heinäkuussa 1988. Tästä lähtee liikkelle laajat mielenosoitukset joihin osallistuvat jopa sadattuhannet demokratiaa ja sotilahallinnon välitöntä eroa vaativat ihmiset. Mielenosoitukset saavat kuitenkin traagisen lopun kun hallitus alkaa tukahduttamaan mielenosoituksia väkivaltaisesti ja armeija surmaa jopa tuhansia mielenosoittajia. Joukkomurhan jälkeen kansallissankariksi vuonna 1947 nousseen kenraali Aung Sanin tytär Aung San Suu Kyi jatkaa isänsä aloittamaa taistelua demokratian puolesta, nousee mielenosoittajien ja opposition johtoon ja hänestä tulee kasvot Burman ihmisoikeus- ja sananvapausrikoksille. Vuonna 1989 sotilasjuntta vaihtaa maan nimeksi Myanmar ja pääkaupunki Rangoonista tulee Yangoon. Kansainvälinen yhteisö tuomitsi laajasti sotilashallinnon ja ihmisoikousloukkaukset maassa sekä etnisten vähemmistöjen shanien ja karenien pakkomuutot kotiseuduiltaan ja vastalauseena Myanmarin sotilashallinnolle useat maat käyttävät yhä edelleen maasta nimitystä Burma. Tämä on ollut myös valtion demokratian puolesta taistelevan Aung San Suu Kyin toive.

Sotilasjuntta hallitsi maata sotatilalain turvin vuoteen 1990 saakka, jolloin se päätti hieman yllättäen järjestää parlamenttivaalit sillä ei uskonut häviävänsä vaaleja. Sotilasjuntan suureksi yllätykseksi Aung San Suu Kyin johtama kansallinen demokratia puolue (National League for Democraty, NLD) voittaa kuitenkin vaalit ja saa jopa 392 paikkaa 485 paikasta huolimatta siitä, että Suu Kyi on vaalien aikaan juntan määräämässä kotiarestissa. Sotilasjuntta tekee törkeän kansalaukkauksen maansa kansalaisille kun se kieltäytyy hyväksymästä vaalien tulosta, hajoittaa puolueet ja vangitsee useita aktivisteja.

Vaalien jälkeen alkaa myös Aung San Suu Kyin vankila- ja kotiarestikierre. 21 viime vuoden aikana Suu Kyi on ollut kotiarestissa yhteensä 15 vuotta. Toisinaan sotilasjuntta on neuvotellut Suu Kyin kanssa, mutta hän ei ole suostunut kompromisseihin joissa valta säilyisi edelleen juntalla ja on sen sijaan päättänyt olla luovuttamatta ennen kuin maahan siirtyy täyteen demokratiaan. Kansainväinen yhteisö ja useat ihmisoikeusjärjestöt kuten Amnesty Internatinal ja pakolaisina ympäri maailmaa elävät Burmalaiset kampanjoivat vuosia Suu Kyin ja muiden poliittisten vankien vapauttamiseksi ja muun muassa U2 levitti tietoa Aung San Suu Kyin tilanteesta 360 - kiertueellaan. Vuonna 1991 Aung San Suu Kyille myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto omistautumisesta rauhanomaiselle muutokselle. Nainen ei kuitenkaan päässyt vastaanottamaan palkintoa henkilökohtaisesti sillä Myanmarista poistuminen olisi johtanut maahantulokieltoon.

Vuonna 2007 laajat mielenosoitukset alkavat jälleen ja niihin osallistuu yli satatuhatta henkeä. Pitkän taistelun jälkeen, vuonna 2008 maahan julistetaan vihdoin uusi perustuslaki ja ensimmäiset parlamenttivaalit sitten 20 vuoteen järjestetään vuonna 2010. Vaalit voitti sotilasjuntan tukema USDP puolue joka sai jopa 80% paikoista. Parlamentti valitsi puolueen johtaja Thein Seinin maan presidentiksi ja hän vannoi virkavalansa 2011. Samalla maata hallinnut sotilajuntta laukkautettiin. Huolimatta siitä, että länsimaat ja oppositio pitävät vaaleja epärehellisinä ja vallansiirtoa näennäisenä, siviilihallinnon myötä maassa puhaltaa uudet tuulet. Täytevaaleissa, jotka pidettiin vuonna 2012 Aung San Suu Kyin johtama oppositio puolue NLD sai 43 paikkaa 45 paikasta. Myös Suu Kyi itse sai olla ehdolla ensimmäsitä kertaa ja myös hänet valittiin parlamenttiin. Myanmar on avannut vihdoin ovensa ulkomaailmalle ja maahan on suunnitteilla laajamittaisia muutoksia kansan hyvinvoinnin parantamiseksi. Valta maassa pysyy kuitenkin edelleen sotilashallinnon tukemalla puolueella ja demokratiapuolueen taistelu maassa jatkuu.

Aung San Suu Kyi vapautettiin kotiarestista 13. tammikuuta 2010 ja hänestä on noussut isänsä tavoin kansallissankari. NLD:n lippuja, julisteita ja tarroja joissa on kuva Suu Kyistä ja hänen isästään näkee jokapuolella maata ja 68-vuotiasta Demokratiapuolueen johtajaa kutsutaan kansan keskuudessa Isosiskoksi. Ihmiset Myanmarissa ovat silminnähden vapautuneita kun heillä on vihdoin vapaus puhua mitä he haluavat ilman jatkuvaa rangaistuksen pelkoa. Useat Länsimaiden johtajat ovat vierailleet maassa vallanvaihdon jälkeen ja antaneet lupauksia tuestaan Myanmarin kehitykselle. Erityisen iloisia ihmiset vaikuttavat olevan Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman käynnistä maassa vuonna 2012. Obama oli ensimmäinen yhdysvaltain johtaja joka on vierraillut maassa yli 30 vuoteen. Maassa on kuitenkin yhä edelleen poliittisia vankeja joiden vapauttamiseksi monet länsimaat sekä ihmisoikeusjärjestöt ovat vedonneet.

Tapasimme eräänä päivänä Baganissa 14-vuotiaan tytön joka halusi tulla juttelemaan meille harjoittaakseen jo entuudestaan hämmästyttävän hyvää englanninkielentaitoaan. Tyttö ihaili minun vaaleaa ihoani ja sanoi toivovansa että hänelläkin olisi vaaleampi iho. Kerroin tytölle, että minusta hän on kaunis ja että hänen pitäisi olla ylpeä ihonväristään ja siitä mistä hän on kotoisin. Vakuuttaakseni tytön lisäsin myös, että me länsimaalaiset valkoihoiset yritämme usein paahtaa itseämme auringon alla saadaksemme tummaa väriä vaaleen hipiäämme, johon tyttö toteaa kysyvyästi ”You wanna have a dark skin because of Obama, right?”. Niin tai näin, Obama on tuntunut tehneen lähtemättömän vaikutuksen niin nuoriin kuin vanhuksiin.

Paikallista sanomalehteä selatessa lehtien sivuilla on kymmeniä artikkeleita maan taloudellisesta kehittämisestä sekä kansan hyvinvoinnin parantamisesta. Monet länsimaat, USA etunenässä, haluavat aukaista kauppasuhteensa Myanmariin ja olla näin mukana tukemassa maan kehitystä. Kaikki länsimaat ovat myös hyvin tietoisia, että Myanmarista on huomattavia öljy-, maakaasu-, jalokivi- ja kultaesiintymiä ja mm. juuri USA on avuliaasti luvannut tarjota Myanmarille viimeisimpää öljynporaustekniikkaansa. Sopia toivoo, että näistä luonnonvaroista saadut taloudelliset hyödyt pysyisivät prosentuaalisesti suurimmaksi osaksi maan sisällä ja että varoja käytettäisiin maan hyvinvoinnin paranramiseen eikä rahat enää virtaisi jo ennestään korruptioilla rikastuneiden entisten sotilashallitsijoiden taskuihin tai länsimaalaisten talousjättien tileille.

Ihmiset iloitsevat kovasti myös maahan virtaavista turisteista. Turistien kiinnostus maata kohtaa tietää tottakai taloudellista hyötyä monille, mutta sen lisäksi ihmiset tuntuvat olevan hyvillään siitä, että muu maailma on kiinnostunut heistä ja että erityisesti länsimaalaiset ihmiset haluavat tulla katsomaan heidän kaunista maataan. Turismista saadut taloudelliset hyödyt ovat tähän saakka virranneet suurimmaksi osaksi sotilashallitsijoiden taskuihin valtion omistaessa suurimman osan niin matkatoimistoista kuin majoitus- ja kuljetusliikkeistäkin, jotka ovat rahastaneet turisteilta moninkertaisia hintoja paikallisten hintoihin verrattuna rapeissa USA:n dollareissa. Monissa matkaoppaissa kehoitetaankin välttämään valtion omistuksessa olevia palveluita räikeän korruption vuoksi, mutta nyt asiaan on tiettävästi tullut muutos ja valtion tukeminen tarkoittaa, jos ei täydellisesti niin ainakin aiempaa enemmän, sitä mitä sen pitäisikin – kansan hyvinvoinnin tukemista. Ihmiset todella kokevat, että asiat Myanmarissa ovat vihdoin kehittymässä parempaan suuntaan, mutta kuten eräs nuori yliopiskelijaopiskelija, jonka kävimme pitkän keskustelun maan tilanteesta, totesi – vielä on liian aikaista sanoa, onko kaikki todella menossa parempaan suuntaan. Myanmarin matkamme jälkeen jäämme mielenkiinnolla seuraamaan kuinka kehitys lähtee etenemään ja haluamme ehdottomasti vierailla maassa uudelleen 5-10 vuoden kuluttua.

Obaman uskollinen ihailija